Metsäkatoasetukselle vuosi lisäaikaa ‒ vai tuleeko sittenkään? Epäselvä tilanne yrityksille kohtuuton
Euroopan parlamentin enemmistö päätti lykätä metsäkatoasetuksen toimeenpanon alkamista vuodella. Samalla asetuksen sisältö avattiin, ja nyt asetuksen lykkäys siirtyykin uusiin neuvotteluihin komission, parlamentin ja neuvoston välille.
Alun perin lykkäystä parlamentille esittänyt Euroopan komissio korosti, ettei lisäaika muuta asetuksen sisältöä eikä tavoitteita. Uusi tilanne ja asetuksen sisältömuutokset johtivat siihen, että jos neuvottelut eivät valmistu ajoissa, alkuperäinen metsäkatoasetus astuu voimaan vuodenvaihteessa eikä vuoden lisäaikaa tulekaan.
Metsäkatoasetus koskee myös media-alaa
Metsäkatoasetus on EU:n lainsäädäntöön kuuluva asetus, jonka tavoitteena on vähentää maailmanlaajuista metsäkatoa ja edistää kestävää metsien käyttöä. Asetuksen tarkoituksena on paitsi suojella metsiä myös edistää vastuullista tuotantoa ja kulutusta EU:ssa. Sitä pidetään osana EU:n vihreän kehityksen ohjelmaa ja tavoitteena saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä.
Asetuksen keskeinen periaate on, että kaikki EU:ssa myytävät tuotteet ja raaka-aineet ovat metsäkadottomia ja tuotettu paikallisten lakien mukaisesti. Yritysten tulee käyttää niin sanottua ”due diligence” -prosessia varmistaakseen tuotantoketjujensa vastuullisuuden. Tämä tarkoittaa sitä, että yritysten on selvitettävä tuotteiden alkuperä, arvioitava riskit, vähennettävä riskejä ja raportoitava tiedot viranomaisille.
Asetus koskee myös media-alaa, sillä asetuksen piirissä ovat myös paperituotteet: sanomalehdet, aikakauslehdet, kirjat ja muut painotuotteet. Asetus koskee puusta valmistettujen tuotteiden lisäksi soijaa, öljypalmua, kahvia, kaakaota, kumia ja nautakarjaa. Metsäkatoasetuksen alkuperäisen aikataulun mukaan suuryritysten olisi pitänyt noudattaa säädöstä vuoden 2024 lopusta alkaen ja mikro- ja pienyritysten kesäkuusta 2025 eteenpäin.
Tähän aikatauluun olisi nyt tulossa vuosi lisää. Suuryrityksille velvoitteet astuisivat voimaan 30.12.2025 ja pk- ja mikroyrityksille puolestaan 30.6.2026.
Asetuksen sisällölliset muutokset, joiden vuoksi lisäaikakaan ei nyt ole varmaa, ovat muun muassa ”nollariski”-maaluokan lisääminen. Tämä keventäisi valvontavaatimuksia sellaisten maiden kohdalla, joiden metsäkatoriski katsotaan erittäin pieneksi. Sisältömuutoksia asetukseen on ajanut keskustaoikeistolainen Euroopan kansanpuolue (EPP), jonka mukaan nykyinen asetus on liian raskas eurooppalaisille yrityksille ja asettaa EU-maat kilpailullisesti heikompaan asemaan globaalilla markkinalla.
Lisäaika tarvitaan
Toimeenpanon lykkääminen vuodella toisi yrityksille ja viranomaisille erittäin tarpeellista lisäaikaa toimeenpanoon valmistautumiseen. Komissio on nyt julkaissut toimeenpanon ohjeasiakirjan sekä lisää vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin. Komission tietojärjestelmä valmistuu vuodenvaihteessa ja yritykset pääsevät sitä nyt testaamaan. Lisämuutokset sisältöön voivat jälleen muuttaa tilannetta, vaikka voisivat toki lievittää yritysten hallinnollista taakkaa.
Epävarma tilanne on yrityksille kohtuuton: yritysten täytyy tietää, onko lisäaikaa vuosi vai alkaako soveltaminen reilun kuukauden kuluttua.
Lisätietoja ja komission ohjeet Ruokaviraston sivustolla >
Päivitys 21.11.2024: Metsäkatoasetus sai vuoden lykkäystä. Isot yritykset aloittavat asetuksen soveltamisen vuoden 2025 lopulla ja pienet yritykset kesällä 2026. Jäsenmaat vahvistivat lisäajan, eikä asetuksen sisältöä muuteta. Asiasta päätettiin 20.11.2024.