Hyvät, pahat ja turhat yritystuet – mihin lokeroon kuuluu media-ala?
Poliittisessa keskustelussa nousee aika ajoin esiin yritystukien karsinta. Vaikka lähes kaikki puolueet tuntuvat olevan yhtä mieltä, että karsimisvaraa on, toimenpiteet ovat toistaiseksi olleet laihoja. Nyt hallitus on asettanut parlamentaarisen työryhmän vauhdittamaan ongelman ratkaisua.
Väitän, että yritystuet voidaan jaotella kolmeen kategoriaan: hyviin, pahoihin ja turhiin. Perustelen näkemykseni taloustieteen ulkoisvaikutusteorialla.
Milloin yhteiskunnan kannattaa puuttua markkinoihin?
Peruskoulutus on järkevä julkinen investointi, koska siihen liittyy positiivisia ulkoisvaikutuksia. Henkilö, joka saa koulutuksen, hyötyy siitä kaikkein eniten itse, mutta hyötyjiä ovat myös muut. Tupakointiin puolestaan liittyy negatiivisia ulkoisvaikutuksia. Parveketupakoinnista kärsivät naapurit ja sairaanhoitokulut maksaa yhteiskunta.
Julkisen vallan on perusteltua puuttua markkinoihin, jos ne tuottavat yhteiskunnan näkökulmasta liian vähän koulutusta (positiivinen ulkoisvaikutus) tai liian paljon tupakointia (negatiivinen ulkoisvaikutus).
Ja näinhän meillä jo monin paikoin toimitaan. Koulutusta tuetaan, ja siihen jopa velvoitetaan. Tumppaamaan kannustetaan verottamalla tupakkatuotteita muita hyödykkeitä ankarammalla verolla. Järkevää politiikkaa siis.
Kolmen kategorian tukia
Samaa ajatusmallia tulisi hyödyntää, kun pohditaan yritystukien mielekkyyttä:
Hyvät yritystuet ovat sellaisia, jotka lisäävät yhteiskunnallista hyvinvointia enemmän, kuin mikä sen aiheuttama hintalappu on veronmaksajille. Jos markkinat eivät tuota yhteiskunnan kannalta riittävästi jotain hyödykettä tavalla, joka edesauttaa yhteisen hyvän toteutumista, on toimialan yrityksiä perusteltua tukea sen verran, että vaje korjaantuu.
Pahat yritystuet ovat puolestaan sellaisia, jotka jopa lisäävät veronmaksajien hintalappua itse tukea enemmän. Tupakkateollisuutta tai fossiilisten polttoaineiden käyttöä ei ole järkevää tukea, koska niiden aiheuttamat ulkoisvaikutukset ovat yhteiskunnalle muutenkin haitallisia.
Turhat yritystuet siirtävät rahaa veronmaksajan taskusta yrityksille ilman, että yrityksen tekemiseen liittyy mainittavia ulkoisvaikutuksia.
Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että pahoista ja turhista yritystuista, jos ne vain kyetään tunnistamaan, on luovuttava. Hyvät yritystuet on optimoitava tasolle, jossa ne tuottavat mahdollisimman paljon yhteistä hyötyä suhteessa kustannuksiin.
Arvonlisäverokanta ohjaa markkinoita
Alennetut arvonlisäverokannat ovat määritelmällisesti yksi yritystuen muoto. Arvonlisäverotus itsessään on luonteeltaan fiskaalista, eli sen funktio on rahoittaa hyvinvointiyhteiskunnan palveluita. Verotuslajina se on ansiotuloverotusta vähemmän ongelmallinen, koska se ei laske työnteon kannusteita. Alennetuilla alv-kannoilla julkinen valta voi lisätä tuotteiden ja palveluiden kysyntää ja/tai mahdollistaa niiden riittävän saatavuuden. Korkeammalla verotuksella vaikutukset liikkuvat toiseen suuntaan.
Alennettu alv-kanta on yhteiskunnan näkökulmasta järkevä, jos sillä tuettavilla tuotteilla tai palveluilla on positiivisia ulkoisvaikutuksia eikä niitä tuoteta markkinoilla muutoin riittävästi.
Yksi tällainen on kirjojen ja lehtien alennettu alv-kanta. Molempien kuluttamiseen liittyy vahvoja positiivisen ulkoisvaikutuksen elementtejä kuten demokratia, sivistys ja yhteiskuntarauha. Isoja asioita, joista me kaikki yhteiskunnassa hyödymme, vaikka emme lehtiä ja kirjoja itse lukisikaan.
Tutkijat Gentzkow, Shapiro ja Sinkinson ovat selvittäneet sanomalehtien yhteyttä äänestysaktiivisuuteen Yhdysvalloissa hyödyntämällä dataa uusista ja lakkautetuista yhdysvaltalaisista päivälehdistä vuosien 1869 ja 2004 välillä.[1] He löysivät tutkimuksessaan vahvan positiivisen yhteyden sanomalehden ilmestymisen ja poliittisen osallistumisasteen kanssa. Radion ja television yleistymisen myötä sanomalehtien merkitys on hälvennyt presidentinvaaleissa, mutta kongressivaaleissa yhteys on säilynyt 2000-luvulle asti.
Median positiivisia ulkoisvaikutuksia löytää myös Harvardin yliopistosta taloustieteen tohtoriksi väitellyt, Stanfordin viestinnän professori James T. Hamilton. Hän esittää, että median murroksen ja muuttuneen ansaintalogiikan myötä tutkivaa journalismia ei enää tehdä riittävästi.[2] Tutkivaan journalismiin investoimisesta on tullut liiketoiminnallisesti kannattamatonta, vaikka lopputuotteen yhteiskunnalliset hyödyt ovat suuria. Investoinnin tuottama hyöty jakautuu myös niille, jotka eivät osallistu journalismin rahoitukseen esimerkiksi tilausmaksujen muodossa. Hamilton esittää kirjassaan, että yksi investoitu dollari tutkivaan journalismiin voi hyödyttää yhteiskuntaa yli satakertaisesti. Tutkivassa journalismissa on oppikirjaelementtejä positiivisista ulkoisvaikutuksista. Yhteiskunnallinen tuki sen tuottamiseksi on perusteltua.
Kirjojen positiiviset ulkoisvaikutukset liittyvät pitkälti sivistykseen, mutta muitakin hyötyjä on. Esimerkiksi Yalen yliopiston tutkimuksessa Bavishi, Slade ja Levy löysivät positiivisen yhteyden lukemisen ja eliniänodotteen kanssa sukupuolesta, varallisuudesta, koulutuksesta ja terveydestä riippumatta.[3]
Entä voidaanko arvonlisäverotuksella vaikuttaa lukemiseen? Kun Ruotsissa kirjojen arvonlisäveroa alennettiin vuonna 2002, meni alennus hintoihin 82-prosenttisesti. Hintojen lasku lisäsi kirjojen kysyntää samassa suhteessa. Onnistunutta politiikkaa tämäkin.
Moniarvoisen mediamaiseman suurin hyötyjä on yhteiskunta
Viimeaikainen huoli liittyy yhteiskuntarauhaan. Sosiaalisen median käyttö uutislähteenä ja erilaiset valeuutismediat ovat lisääntyneet niin Suomessa kuin maailmallakin. Lieveilmiöt näkyvät yhteiskunnan polarisaationa ja uudenlaisina hybridivaikuttamisen uhkina.
Konkreettinen esimerkki muuttuneesta maailmasta on Suomessakin käytävä rokotekeskustelu. Tiedettä on ruvettu kyseenalaistamaan siinä määrin, että päätöksentekijät joutuvat tosissaan pohtimaan mahdollisuutta tehdä osasta rokotuksia pakollisia. Ilmiöön on mahdollista vastata faktatietoon pohjautuvalla journalismilla, mutta valitettavasti median rahoitus on uhattuna myös Suomessa. Mainoseurot valuvat enenevissä määrin Facebookille ja Googlelle ja toisaalta kuluttajien valmius maksaa korkeammassa arvonlisäverokannassa olevista digitaalisista sisällöistä on vaisua. Digitaalisessa maailmassa jylläävätkin erilaiset valeuutiset, jotka eivät palvele yhteistä hyvää.
On perusteltua väittää, että yhteiskunta hyötyy moniäänisestä ja monikanavaisesta laatumediasta selvästi enemmän kuin mitä siihen käytetty laskennallinen tuki alennetun arvonlisäverokannan muodossa on.
Olennaisempi kysymys onkin, tuotetaanko Suomessa laadukasta mediasisältöä nykyisellään riittävästi? Ei välttämättä, tai ainakin sen merkitys on tässä ajassa entistäkin suurempi. Tehokas lääke demokratiavajetta, informaatiovaikuttamista ja muita viimeaikaisia negatiivisia ilmiöitä vastaan on, että markkinoilla on riittävästi toisistaan riippumattomia toimijoita tuottamassa kansalaisille moniarvoisia mediasisältöjä.
[1] American Economic Review, joulukuu 2011
[2] James T. Hamilton, Democracy’s Detectives: The Economics of Investigative Journalism
[3] Social Science and Medicine, syyskuu 2016