Kaupunki tiedottaa ja media uutisoi
Kaupunki käyttää julkista valtaa ja sillä on velvollisuus tiedottaa toiminnastaan. Media vahtii vallankäyttöä ja tuottaa uutisia journalistisin perustein. Näitä rooleja ei pidä sekoittaa.
Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi sohaisi muurahaispesää suunnitelmillaan kaupungin uudesta verkkomediasta Mun Oulusta.
Salmi kuvaili helmikuussa 2020 julkistettavaa palvelua uutispainotteiseksi verkkomediaksi, joka julkaisee paikallisasioiden lisäksi muun muassa henkilöjuttuja ja reportaaseja. Tavoitteena Oulun kaupungin medialla on keskittyä kaupunkijournalismiin.
”Minua kiinnostaa todella paljon, millainen keskustelu tästä syntyy, kun julkinen toimija alkaa mediaksi”, Salmi provosoi Kalevan haastattelun lopuksi.
Syntyihän sitä, keskustelua.
Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström totesi, ettei hän ole vakuuttunut, että Oulun hankkeen taustalla olisi riittävän syvällinen ajatus siitä, mitä riippumaton journalismi tässä yhteydessä olisi.
Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola äityi kutsumaan Oulun uutismediaa valemediaksi ja Oulun kaupunkia Suomen trumpilaisimmaksi kaupungiksi, jos hanke toteutuu.
”Kaupunki tiedottaa, mutta uutisten tekeminen on vapaan ja riippumattoman median rooli”, hän kiteytti.
Kun vielä Helsingin Sanomat jatkoi keskustelua riippumattoman journalismin ja kaupungin myönteistä mielikuvaa palvelevan viestinnän välisestä erosta, olikin jo aika viheltää peli poikki.
Oulun kaupunginhallitus ohjeisti varapuheenjohtaja Jaana Isohätälän mukaan, että Mun Oulun tulee olla kaupungin markkinoinnin lehti samalla tavalla kuin muutkin julkisten tai yleishyödyllisten yhteisöjen lehdet ovat. Puhdas kehulehti sen ei tarvitse olla, mutta sitä ei voi rinnastaa riippumattomaan journalismiin, jollaista kaupalliset mediat tekevät.
Mikä on tarinan opetus?
Julkinen toimija mediana ei ole hyvä ajatus, sillä siinä menevät roolit sekaisin. Julkinen toimija käyttää julkista valtaa ja tiedottaa tekemisistään. Median tehtävä on valvoa vallankäyttöä ja uutisoida väärinkäytöksistä.
Roolituksella on myös taloudellisia ulottuvuuksia. Jos julkinen toimija astuu verorahoilla yksityisen median tontille ja tarjoaa samankaltaista uutispalvelua kuin alueella toimivat yksityiset uutismediat, riski kilpailun vääristymiseen on ilmeinen.
Kilpailulaki sisältää säännökset kilpailun tasapuolisuuden turvaamisesta julkisen ja yksityisen elinkeinotoiminnan välillä. Roolien sekoittuessa keskustelua ei enää käydä vain kaupungin ja median kesken, vaan keskustelijoiden joukkoon saattavat liittyä myös kilpailuviranomaiset.
Harmaalla alueella leikkimisen sijasta saattaisikin olla parempi pohtia vastausta JSN:n puheenjohtaja Elina Grundströmin heittämään kysymykseen: olisiko kaupungin tärkeämpää tukea riippumatonta, kaupungissa jo toimivaa journalismia eikä ryhtyä itse heikentämään sen edellytyksiä. Esimerkkinä Grundström mainitsi Ruotsin, jossa viranomaiset tukevat riippumattoman median toimintaedellytyksiä ostamalla niistä ilmoituksia omalle viestinnälleen.
Satu Kangas