Kriittisyys voi osua omaan nilkkaan
Mediakasvatusnäkökulmasta katsottuna ihanteellinen oppilas suhtautuu kaikkiin medioihin kriittisesti. Kriittisen medialukutaidon oletetaan suojelevan meitä vihamieliseltä informaatiovaikuttamiselta ja tekevän meistä immuuneja propagandalle ja kaikenlaisille valheille ja vääristelylle.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan mediataitoja ja tuetaan oppilaiden kasvua mediakriittisyyteen. Yläkoulun yhteiskuntaopin opetussuunnitelman perusteissa opetuksen yksi keskeinen tavoite on kouluttaa lapsia tarkastelemaan kriittisesti median yhteiskunnallista roolia. Itse asiassa koko mediakasvatus perustuu ajatukselle, että hyvä kansalainen osaa kriittisesti arvioida mediasisältöjä omien kykyjensä ja valmiuksiensa pohjalta.
Harva tulee ajatelleeksi, että mediakasvatuksen vaalimat yksilön vastuu ja kriittinen asenne saattavat olla osaltaan houkuttelemassa yleisöjä disinformaatiota levittävien vastamedioiden äärelle. Nimittäin monet vaihtoehtomedioiden seuraajat ja disinformaatiosta maailmankatsomuksensa ammentavat pitävät itseään nimenomaan kriittisinä ja medialukutaitoisina yksilöinä. Kriittisyytensä ansiosta he ovat omasta mielestään fiksumpia kuin ne tavan tallaajat, jotka luottavat Aamulehden, Kalevan ja Helsingin Sanomien kaltaisten tiedotusvälineiden välittämiin uutisiin.
Päiväkodista lähtien meille jankutetaan sitä, että mediaan tulee suhtautua epäillen ja kaiken tiedon luotettavuutta pitää jatkuvasti arvioida. Kun nämä kriittiset yksilöt sitten törmäävät netissä sivustoon, jossa kehotetaan kyseenalaistamaan vaikkapa ns. valtamedian julkaisemia korona- tai sotauutisia, he tarttuvat syöttiin ja ajattelevat toimivansa juuri niin kuin on lapsesta asti opetettu.
Juuri kriittisyyteen vetoamalla monet disinformaatiota levittävät vastamediat houkuttelevat yleisöjään. Ne neuvovat lukijoita avoimesti epäilemään kaikkea journalistista sisältöä ja kysymään niitä vaikeita kysymyksiä, joihin ei julkinen keskustelu tunnu antavan vastauksia.
Valitettavasti pelkällä kriittisellä asenteella ei pitkälle pötkitä. Jotta yksilö voisi aidosti arvioida mediasisältöjä, hänen pitäisi hahmottaa yhteiskunnan perusrakenteet, poliittisen järjestelmän toimintaperiaatteet ja sen, millaisia intressejä eri yhteiskunnallisilla toimijoilla ylipäätään on. Pitäisi myös tietää, millaisia poliittisia aatteita ja muita ideologioita on olemassa, millainen on niiden ihmiskuva ja millaista yhteiskuntaa ne tavoittelevat. Arjessa kriittisyys supistuu helposti epäluuloisuudeksi ja veltoksi kyynisyydeksi, mikä ei lisää sivistystä eikä paranna kenenkään hyvinvointia.
Sosiaalisen median viestivirrassa seikkaileville on tärkeää tähdentää, että on medioita, joiden välittämään tietoon voi luottaa, koska niiden toimittajat noudattavat Journalistin ohjeita. Vakiintuneet, journalistiset julkaisut ovat sitoutuneet alan eettisiin käytäntöihin, ja päätoimittajavastuulla toimivat tiedotusvälineet tuntevat velvollisuutensa ja tietävät, että ilman yleisön luottamusta niiden liiketoiminnalla ei ole mitään arvoa.
Demokratia ei voi toimia ilman riippumattomia, journalistisia tiedotusvälineitä. Suomessa hyvää journalistista tapaa tulkitsee Julkisen sanan neuvosto. Esimerkiksi kaikki Uutismedian liiton jäsenlehdet ovat sitoutuneet alan eettisiin pelisääntöihin toisin kuin netin syövereissä räksyttävät vaihtoehtojulkaisut, jotka voivat perustaa uutisensa mihin tahansa lähteisiin ja fiiliksiin. Näin ollen on harhaanjohtavaa ja suorastaan vaarallista arvioida kaikkia mediasisältöjä samalla sapluunalla. On olemassa luotettavia, journalistisia medioita ja sitten on niitä muita. Tätä eroa on hyvä korostaa käytännön kouluopetuksessa, ja se pitää kirjata myös tuleviin opetussuunnitelmiin.
Venäjän ja Pohjois-Korean kaltaisten maiden hallitsijat elelevät mielellään ilman vapaata mediaa, mutta meidän muiden kannattaa puolustaa journalismia ja riippumattomia tiedotusvälineitä.