Kun selaat, uskallathan myös luottaa?
Tällä viikolla vietetään Uutisten viikkoa. Sen aikana teemme journalismia ja uutismediaa tutuiksi lapsille ja nuorille. Sille on nyt ehkä suurempi tarve kuin koskaan.
Nuorten uutisarjessa Tiktok on juuri nyt kiistaton valtias. Sen kautta uutisia seuraa yli puolet nuorista, ja muut mediat jäävät uutiskanavina varsin kauas taakse. Tämä selviää maanantaina julkaistusta Uutisten viikon Nuorten uutisarki -tutkimuksesta, joka avaa 13–18-vuotiaiden nuorten mediankäyttöä ja suhdetta uutisiin.
On selvää, että Tiktokia ei voi ohittaa Uutisten viikollakaan. Jokaisen median, joka haluaa tavoittaa nuoria, on tarpeen ymmärtää nuorten Tiktok-arkea. Samoin silloin kun mediasta ja journalismista puhutaan koulussa, on tarpeen puhua myös Tiktokista, sillä sen kautta monet nuoret journalismia seuraavat.
Mediakasvatuksen täytyy vahvistaa luottamusta journalismiin
Uutisarki Tiktokissa haastaa medialukutaitoja ja voi nakertaa luottamusta. Nuorten luottamus medioihin on yleisesti paljon matalammalla tasolla kuin vanhemmilla mediankäyttäjillä. Uutisten viikon tutkimuksessa selvisi, että korkeimmillaankin yksittäiseen mediaan luottaa nuorista vain reilu kolmannes. Se on hurjan vähän.
On välttämätöntä vahvistaa nuorten uskoa siihen, että joihinkin mediasisältöihin voi hyvällä syyllä luottaa. Kaikkeen ei tarvitse suhtautua epäluuloisesti. Tässä on mediakasvattajien, journalistien ja opettajien tärkein työnsarka tälläkin Uutisten viikolla.
Mediakasvatuksellisen otteen soisi olevan yhä vahvemmin jokaisen uutismedian ja jokaisen yksittäisen journalistin arkea ympäri vuoden – ei vain Uutisten viikolla. Journalismin arvo ei säily itsestään. Se täytyy lunastaa erikseen jokaisen lukijasukupolven kohdalla.
On tarpeen päivittäisessä arjessa kertoa, mitä toimituksessa tapahtuu ja millaisia valintoja juttujen taustalla on. On tärkeää selittää, mitä journalismi on ja miten se eroaa kaikesta muusta somessa nähdystä sisällöstä. On tarpeellista avata Journalistin ohjeita ja sitä, miten ne käytännössä raamittavat toimittajan työn arkea. On myös tärkeää vierailla kouluissa ja olla läsnä niissä kanavissa, missä nuoret ovat.
Mediaan tarvitaan tulevaisuususkoa
Nuorilla on myös oikeus saada kokemus siitä, että journalismilla on merkitystä itselle. Että se puhuu asioista, joilla on kosketuspintaa omaan elämään.
Uutisten viikon tutkimuksen mukaan nuoria kiinnostaa omaa elämää koskettavat uutisaiheet – niin kai ketä tahansa – ja he tahtoisivat lisää nuorten ääntä mediaan.
Vuosien ajan nuorten kokemus on ollut, että media kuulee heitä huonosti. Tässä mediat ovat nyt onneksi selvästi petranneet. Kun vuosi sitten vain neljännes nuorista oli sitä mieltä, että medioissa kuullaan nuoria vähintään melko hyvin, nyt samaa mieltä on miltei 40 prosenttia nuorista.
Samaan aikaan yhä useampi nuori välttelee uutisia. Ja vältellyissä uutisaiheissa korostuu yksi aihe: sota.
Tulevaisuuteen on uskallettava uskoa, etenkin nuorena. Uutisten seuraaminen ei aina tätä uskoa vahvista. Siksi mediaan tarvitaan uhkakuvien rinnalle toivoa ja ratkaisuja. Sellaista viestiä, että myös tulevaisuuteen kannattaa uskaltaa luottaa.
Journalismi voi tuoda turvaa ja selkeyttä
Positiivisia muutoksia on onneksi nähtävissä: nuoret seuraavat sekä uutisia että uutismedioita Tiktokissa aiempaa aktiivisemmin, ja nuorten luottamus Tiktokissa nähtyihin uutismedian sisältöihin on kasvussa. Lisäksi nuoret kokevat aiempaa helpommaksi sen arvioinnin, onko jokin uutinen totta. Heidän mielestään on kirkkaasti helpointa arvioida uutisen totuudenmukaisuutta kotimaisissa uutismedioissa.
Muutokset ovat vielä pieniä, mutta oikeansuuntaisia. Jotain on tehty oikein.
Uutismedian ja journalismin soisi olevan kiinteä osa nuorten media-arkea – vaikka sitten aluksi pelkästään Tiktokissa. Journalistinen sisältö voi tuoda somearjen keskelle turvaa ja selkeyttä. Niin kuin Uutisten viikolla viestimme: luotettava tieto luotettavasta lähteestä voi olla vahva vastalääke epämääräisen infotulvan aiheuttamalle neuvottomuudelle. Silloin selatessa uskaltaa myös luottaa.
Antoisaa Uutisten viikkoa!
Täällä viikolla vietetään Uutisten viikkoa. Uutisten viikon uusi oppimateriaali Luotettavan tiedon jäljillä antaa käytännön työkaluja medialuottamuksen ja -taitojen vahvistamiseen.