Lisää monimuotoista kotimaista
Ministeriöt antoivat huhtikuun alussa omat mausteensa hallitusohjelmakeskusteluun julkaisemalla virkamiesnäkemyksensä seuraavan neljän vuoden politiikasta. Näin myös liikenne- ja viestintäministeriö, jonka 14 kohdasta silmiinpistävästi ainoastaan yksi koskee suoraan media-alaa.
Paperi kuvaa osuvasti nimenomaan liikenteen ja viestinnän infrastruktuuriministeriön tehtäväkenttää. Mediapolitiikka puolestaan on nykyisellään usein enemmän sivistys-, kulttuuri-, tiede- tai demokratiapolitiikkaa kuin varsinaista viestintäpolitiikkaa.
Virkamiesnäkemyksen lyhyt silmäys media-alaan osuu toisaalta oikein hyvin maaliinsa. Yhteiskunta tarvitsee monimuotoista ja laadukasta kotimaista mediasisältöä, ja sen tarjonnan edellytyksistä on myös politiikassa pidettävä aktiivisesti huolta.
Kotimaisten toimijoiden vastapooliksi paperissa nimetään globaalit alustat. Havainto on toki empiirisesti ihan oikea, mutta vielä kotimaisen ja globaalin välistä suhdetta tärkeämpi on suhde mediasisällön tuottajien ja sitä jakavien alustojen välillä. Suomea koskeva ja kotimaisilla kielillä julkaistu sisältö rikastuttaa kotimaista monimuotoisuutta silloinkin, kun sitä tuottavat ulkomaiset toimijat, eikä vastaaminen globaaliin kilpailuun itse alustaliiketoiminnassa sellaisenaan vielä tuota uutta mediasisältöä, vaikka se toki muista syistä onkin toivottavaa.
Jotta monimuotoista mediasisältöä syntyy, sen tuottajan on oltava arvoketjussa sellaisessa asemassa, että investointi uuteen sisältöön on kannattavaa. Myös tämä näkökulma on onneksi vähitellen saamassa jalansijaa politiikassa. Toistaiseksi merkittävin askel oikeaan suuntaan on Euroopan parlamentin vasta hyväksymä tekijänoikeusdirektiivi.
Ministeriö toteaa teknologianeutraalisuuden edellyttävän sisältöjen jakelutapojen tasavertaisuutta eli kansalaisen mahdollisuutta valita mediasisällön käyttämiseen mieleisensä tavan ja välineen. Tämä voitaneen hyväksyä pääsäännöksi, mutta toisinaan käyttöliittymä ja sisältö ovat myös varsin erottamattomia. Osa lukukokemuksista saavutetaan vain laadukkailla painotuotteilla ja osa ilmiöistä on havainnollistettavissa tehokkaasti vain digitaalisessa muodossa. Maksuhalukkuus yhdestä ja samasta mediasisällöstä vaihtelee jakelutavoittain edelleen merkittävästi.
Mainonnan ja markkinoinnin sääntelyllä on suora vaikutus journalismin liiketoimintaedellytyksiin, kuten virkamiesnäkemyksessä on havaittu. Sen lisäksi, että markkinoinnin rajoituksia olisi yleisellä tasolla arvioitava kriittisesti, tulisi ehkä myös harkita erityisasemaa niille mainoskanaville, jotka tukevat monimuotoisen kotimaisen sisällön rahoitusta. Lehtien fyysisen jakelun uudistaminen mm. logistiikkatietoja avaamalla, kuten ministeriö ehdottaa, ja tätä laajemminkin, on seuraavalla vaalikaudella niin ikään tarpeen.