Maalina sananvapaus
Syksy alkaa sananvapauskysymysten osalta tavallista mielenkiintoisemmin. Siinä missä keväällä sananvapausargumentit liitettiin julkisuudessa ennen kaikkea toivomuksiin poliittisesti korrektista kielenkäytöstä ja itse kunkin – ihmisen tai organisaation – kykyyn kestää kielteistä palautetta, muutama nyt pöydällä odottavista teemoista on sananvapauskysymyksiä myös termin oikeudellisessa merkityksessä.
Ajatus vihapuheen määrittelemisestä rikoslakiin on vähitellen täsmentynyt keskustelunavaukseksi maalittamisen kriminalisoinnista, mikä saattaa oikein rajattuna olla perusteltua. Rikoslain niin kutsuttujen sananvapausrikosten tunnusmerkistöt ovat peräisin ajalta, jolloin julkisuus toimi vielä monilta osin eri logiikalla kuin nyt, ja ne saattavat hyvinkin kaivata päivittämistä.
Helppoa tunnusmerkistön rajaamisesta maalittamisen osalta tuskin kuitenkaan tulee. Selvää ainakin on, että myös sellainen kritiikki, joka kuuluu ja jonka on jatkossakin kuuluttava sananvapauden piiriin, saattaa asettaa kohteensa maaliksi negatiiviselle ja joskus täysin kohtuuttomallekin palauteryöpylle. Päivitystarvetta täytyy lisäksi arvioida toiseenkin suuntaan. Sivistysvaltiossa sananvapausrikosten kriminalisointien tulee ajan kuluessa keskimäärin supistua eikä laventua.
Piakkoin saadaan historian ensimmäinen ennakkotapaus perustuslain 30 §:ssä säädetystä kansanedustajan koskemattomuudesta. Säännöksen tarkoituksena on asettaa parlamentissa lausutuille kannanotoille tavallista korkeampi suoja suhteessa sananvapausrikoksiin, mutta suojataso ei ole vielä koskaan aiemmin edennyt määräenemmistöäänestykseen. Kansanedustaja voi nyt haettavaan rajaan asti turvautua myös argumentointiin, joka eduskunnan seinien ulkopuolella olisi rikos.
Epäilemättä pian ovat myös käsillä hetket, jolloin saadaan ensimmäisiä kokemuksia myös tietosuojalain 27 §:n eli niin sanottujen tietosuojan journalismipoikkeusten soveltamisesta. Jännite tietosuojan ja sananvapauden paradigmojen välillä on ilmeinen, mikä ennustaa hankaliakin perusoikeuspunnintoja.