Vieläkö journalismi kelluu somevirrassa?
Somealustat ovat kaiken muun ohella myös yksi journalismin jakelukanavista. Alkavalle vuodelle alustoille ennustetaan mielenkiintoisia muutoksia. Ilmassa on sekä toivoa journalismin paremmasta asemasta somevirrassa että huolta yleisöjen sirpaloitumisesta monelle eri alustalle. Konteksteista, joissa journalismia tarjotaan, tulee osin entistä hankalampia. Osalle medioita somen merkitys toisaalta myös parhaillaan pienenee.
Suurinta osaa Euroopan unionin medianvapaussäädöksen artikloista aletaan soveltaa 8. elokuuta 2025. Yksi näistä on useamman sivun pituinen 18 artikla, joka koskee erittäin suurten verkkoalustojen velvollisuuksia suhteessa medioihin. Artikla tarkoittaa käytännössä journalismin etusijaa isoilla somealustoilla. Alustan ei jatkossa ole sallittua moderoida median sisältöjä samoin ehdoin kuin muiden käyttäjien sisältöjä, vaan ennen poistamista tai näkyvyyden rajoittamista medialle on tarjottava mahdollisuus tulla kuulluksi ja poistopäätökset on voitava haastaa viipymättä erillisessä, osin julkisessa menettelyssä. Keskeisenä ideana on, että journalismiin, jota jo koskee päätoimittajavastuu sekä journalistinen itsesääntely, ei tulisi enää alustoilla puuttua uudella valvontakerroksella.
Ensi syksynä voi odottaa vähintäänkin esimakua siitä, onko eritysasemalla käytännössä arvoa. Paljon riippuu siitäkin, mihin eri alustojen moderointikäytännöt muun sisällön osalta kehittyvät. Yhdysvallat, joka on kotisatama valtaosalle isoista alustoista, näyttäisi nyt alustapolitiikassa liikkuvan päinvastaiseen suuntaan kuin mitä Euroopan komissio on viime aikoina rakentanut ja mitä uuden komissionkin oli epäilemättä tarkoitus jatkaa. Yksi pian valtaan astuvan presidentti Trumpin lukuisista lupauksista uudelle kaudelle on alkaa rajoittaa alustojen valtaa moderoida sisältöjä. Meta on ehtinyt jo omaehtoisestikin päättää ulkopuolisten faktantarkastajien hylkäämisestä ja siirtymisestä käyttäjien omiin tarkistuskommentteihin X:n tapaan.
Seuraamisen arvoista Suomessa on sekin, miten juuri uudistettu Journalistin ohjeiden liite yleisön itse julkaisemasta sisällöstä vertautuu alustojen moderointikäytäntöjen kehitykseen. Jos alustojen vastuu käyttäjiensä sisällöistä kevenee entisestään, myös medioiden yleisökeskusteluosiot alkavat selkeämmin erkaantua somen verkkokeskustelusta. Tällä olisi sekä hyviä että huonoja puolia.
Sana vapaaksi moderaattoreista?
Metan tuoretta päätöstä on ehditty jo kritisoida runsaasti, eikä varmastikaan ihan turhaan. Erilaista yleisöä erehdyttämään pyrkivää sisältöä on varsinkin tekoälytyökalujen yleistyttyä tarjolla yhä enemmän, ja julkaisukynnysrakenteilla on tähän asti pystytty torjumaan huijatuksi tulemista edes jonkin verran paremmin kuin pelkillä liputuksilla.
Laiskalla moderoinnilla on mediankuluttajan ja sananvapauden näkökulmasta silti hyviäkin puolia. Ensinnäkin kriittiset äänet on usein hyödyllistä tuntea silloinkin, kun ne eivät riitä muuttamaan tai suhteellistamaan aikaisempaa käsitystä asiasta. Esimerkiksi ulkopolitiikassa on hyvä välillä kuunnella Kremlin somevaikuttajia ja huomata, etteivät näiden argumentit ole parempia kuin ovat. Sama pätee ilmastonmuutoksen ja pandemian kiistäjiin ja moniin muihinkin salaliittoteoreetikkohin. Liian innokas moderointi sulkee väistämättä keskustelun ulkopuolelle myös ajatuksia, jotka olisivat tavalla tai toisella olleet oivaltavia ja inspiroivia. Ajatusvirheetkin olisi usein hyödyllisempää osoittaa ajatusvirheiksi kuin poistaa faktantarkistuksilla.
Alustan arvo riippuu tietysti myös siitä, millaiseksi yleisö alustan mieltää. Muutamia vuosia sitten kriittinen palaute Twitterissä oli yritykselle kriisiviestintätilanne, kun taas nykyisessä X:ssä nälviminen on jo eräänlaisena oletuksena, eikä siihen ole enää yhtä tarpeellista reagoida. Moderoinnin keventyminen näyttää johtavan kritiikin inflaatioon. Jos ja kun yleisö sirpaloituu yhä useammalle eri alustalle, monelle yritykselle paras taktiikka voi myös olla tuutata yksisuuntaisesti kaikkialle jotakuinkin samaa brändisisältöä, sen suuremmin välittämättä tämän saamasta palautteesta. Mitään keskustelua tällainen ei toki ole. Ja yksi somen keskeisistä ideoista olisi kai ollut nimenomaan keskustelu.
Somevirran sekalaatuistuminen ei ihan yksiselitteisesti ole journalismille haitaksi sekään. Ammattimaiset mediat pyrkivät tietysti erottumaan sisällön laadulla, ja erottuminen tulee periaatteessa helpommaksi, jos ympäröivän kontekstin laatu putoaa. Toisaalta jos koko alustan vetovoima perustuu nimenomaan nopeisiin dopamiinipurskeisiin, hidas ja syventymistä vaativa journalismi tuskin on se, joka alustalla onnistuu erottumaan positiivisesti.
Kontekstilla on merkitystä somessakin
Täysin turhia julkaisukynnykset eivät alustaympäristössäkään ole. Kaupalliset brändit ovat tyypillisesti allergisia liian likaisille ympäristöille, ja sama pätee monesti myös journalistisiin brändeihin. Journalismi kilpailee yleisön ajasta ja huomiosta, eikä sillekään ole välttämättä eduksi olla osa virtaa, jonka sisällöstä suuri osa tylsistyttää, vaivaannuttaa tai raivostuttaa yleisöä. Kaikista vaikeimmaksi tilanne menee, kun näennäisesti sananvapausmyönteisen alustan sisältötarjontaa ohjataan sekä yleisölle että sisällöntuottajille tuntemattomin algoritmein. Vaikka median oma tarjonta olisi kunnossa, sen on myös kysyttävä itseltään, mitä kaikkea se on mukana edistämässä osallistuessaan alustan toimintaan.
Moderoinnin vastustajat ovat oikeassa siinä, että julkaisukynnyksiä voidaan pahimmillaan väärinkäyttää ohjaamaan keskustelua poliittisesti haluttuun suuntaan. Viime kädessä ne ovat kuitenkin välttämättömiä myös luomaan sisältötarjonnalle laatutasoja, jollaisiin journalismin kysyntä ja median liiketoiminta perustuvat ja ovat jo ennen digitalisaatiotakin perustuneet. Oli moderointi raskasta tai kevyttä, luottamus sisältöön edellyttää moderoinnin läpinäkyvyyttä.
Mediat ovat toki keskenään erilaisia ja näin alustakysymyksessäkin. Siinä missä somen merkitys liikenteen tai tilausten lähteenä joillekin vähenee, osalle somenäkyvyys on jatkossakin elintärkeää. Tällöin onnekasta olisi, jos yleisö keskittyisi mahdollisimman harvalle ja median kannalta mahdollisimman toimivalle alustalle. Näissä tilanteissa myös medianvapaussäädöksen 18 artikla voi osoittautua tärkeäksi.
Jokaisen tarjolla olevan somealustan ei ehkä tarvitsekaan olla sisällöltään laadukasta tai totta. Olisi kuitenkin hyvä, että some säilyisi muun ohella myös kanavana hyvälle journalismille – ja että mahdollisimman moni säilyttäisi tai saisi riittävät valmiudet ymmärtää, mikä osa somevirran viesteistä on totta.