Paperilehdillä on tärkeä rooli kodin mediakasvatuksessa
Printtilehden lukeminen on kollektiivista. Pöydällä lojuva lehti voi tehdä tämän päivän lapsista huomisen tilaajia.
Oman kotiseutuni lehdessä oli lastensivu, joka ilmestyi kerran viikossa. Välipalalla selasin lehteä takakannesta alkaen, koska kiinnostavin sivu oli lehden loppupäässä. Tein tehtävät voileipää mutustaen. Sen jälkeen saatoin lukaista sarjakuvat sekä kuolinilmoitusten värssyt ja tarkistaa, mitä televisiosta tulee. Pikkuhiljaa katse hakeutui muillekin sivuille.
Sunnuntaisin äiti kaivoi sohvapöydän alle jemmatun Kodin Kuvalehden käteensä, oikaisi viltin alle ja alkoi nauttia. Se näytti mukavalta. Aika paljon tekstiä, vaikka on kuvalehti, mietin. Odotin omiani puuhastellen, että äiti pääsee ristikkosivulle. Siinä vaiheessa loikkasin käsinojalle auttamaan.
Isälle tuli joku erälehti, minulle Koululainen, veljelle Urheilulehti ja Jääkiekkolehti, mummolaan Apu, Kotiliesi ja Aku Ankka, kaverin kotiin Seura. Kun oli tekemisen puutetta, oli kivaa, että lehtiä oli aina käden ulottuvilla.
Kiinnostavimpia olivat sivut, joissa näkyi ikäisiäni lapsia.
Lastensivut osaksi lehtikonseptia
Eräässä maakuntalehdessä todettiin, ettei sisältöä kannata tehdä lapsille ja nuorille, koska valtaosa lukijoista on ikääntyneitä. Kenelle sisältöä sitten tehdään, kun tätä lukijakuntaa ei enää ole? Ehkä uuden lukijapolven kosiskelu voisi tuoda lehdelle lisää elinvuosia, kun nykytilaajista aika jättää.
Jos lapsia ja nuoria ei nähdä yleisönä, johon kannattaa panostaa, voi olla vaikeaa houkutella heitä lehden ääreen enää aikuisina. Etenkin lapsille, joilla ei ole vielä omaa puhelinta, paperilehti voi olla ainut kosketus journalistiseen mediaan.
Ikätovereiden näkeminen lehden sivuilla herättää kiinnostuksen, joten lasten ja nuorten tuominen osaksi sisältöjä olisi ensiarvoisen tärkeää ‒ paitsi lukijakunnan laventamisen myös lasten äänen kuulumisen kannalta.
Se, että haikailee paperin perään, ei tarkoita, että lehtien digitalisaatio olisi missään nimessä huono asia. Suhtautumisen digi- ja printtilehtiin ei pitäisi olla joko‒tai vaan sekä‒että.
Seitsemän syytä, miksi kotiin tilattu paperilehti kannattaa
Harva järjestänee lapsilleen kotona mediakasvatustuokioita. En minäkään. Siksi kotiin tuleva lehti on monella tavalla mainio mediakasvatusväline.
- Sen hakeminen postiluukusta on pienestä lapsesta kiva askare, jolla voi kokea itsensä hyödylliseksi. Samalla saa ensikosketuksen lehteen: miltä se tuntuu, tuoksuu ja näyttää. Näin lehdestä tulee myös arjen rutiini.
- Paperilehti ei yllätä pelottavalla sisällöllä, koska siinä ei ole äänitehosteita eikä yllättäviä kuvaleikkauksia. Toki on syytä huomioida uutismedioiden sisällöt etenkin Ukrainan sodan kaltaisten tapahtumien aikaan, mutta paperilehden voi helposti tarkistaa ennen tyrkylle jättämistä.
- Sen lukeminen on kollektiivista, vaikka kysymystulva voikin aamukahvilla puuduttaa. Lapsi huomaa, että lehdestä voi oppia uutta ja että se tarjoaa keskustelunaiheita.
- Se opettaa keskustelutaitoja ja mielipiteen ilmaisua. Lapset näkevät ja kuulevat, että media herättää tunteita, mielipiteitä, keskusteluja, ehkä väittelyjäkin. Paperilehden äärellä herkästi päivittelee ääneen, tyrkkää lehden toiselle ja virittää keskustelua. Digilaitteella lukeminen on eri tavalla kollektiivista. Kun jutun jakaa somessa, lapsi ei pääse seuraamaan keskustelua.
- Lehti on oiva ajankulu, ja siihen on helppo tarttua. Aikakauslehdessä riittää luettavaa pitkään, joten sen voi jättää lojumaan keittiönpöydälle, sohvapöydälle tai jopa vessaan. Jos lehdessä on lastensivu, visailuja, tehtäviä, televisio-ohjelmat tai sarjakuvia, lapsen kynnys lukea lehteä madaltuu.
- Se ei heikennä unenlaatua. Tutkitusti sinivalon tuijottaminen ennen nukkumaanmenoa huonontaa unta, mutta kirjan lukeminen sängyssä on tae parempiin uniin. Tämä todennäköisesti pätee myös painettuun lehteen.
- Paperilehden lukeminen on näkyvää, kun taas digilaitteella aikuisen lukema lehti jää lapselta piiloon. Lukeva aikuinen on lukuinnon herättäjänä merkittävämpi kuin lukemaan käskevä aikuinen.