Samalla vai eri viivalla? – Yksityisyyden ja kunnian suojaa journalistin ja somekäyttäjän mittapuulla
Julkisuus toimii hiukan eri tavalla sosiaalisen median alustoilla kuin journalistisessa mediassa. Mutta ovatko noudatettavat oikeussäännötkään samoja? Näyttäisi, että tuomioistuimet joutuvat vähitellen pohtimaan tosissaan, miten media ja some eroavat esimerkiksi rikoslain yksityisyydensuojasäännösten kannalta. Vastaukset eivät välttämättä löydy ihan helposti.
Ilta-Sanomat uutisoi lokakuun puolivälissä yksityisyyden loukkaamista koskevasta syytteestä, joka on media-alankin kannalta mielenkiintoinen. Kyse oli isyyden kumoamista koskevan oikeusprosessin käsittelystä muun muassa radiolähetyksessä. Syytetyt olivat käyttäneet haastateltavasta tämän oikeaa nimeä, toisin kuin esimerkiksi asiaa koskevien lehtiartikkelien kirjoittajat. Tämä toi lisää julkisuutta paitsi haastateltavalle itselleen, myös muille jutun asianosaisille.
Mutta miksi juuri mediassa pitäisi käyttää salanimeä, jos kaikille asiasta kiinnostuneille myös oikea nimi löytyy somesta tai ylipäätään verkosta helposti ja nopeasti, jo henkilön itsensä käymän julkisen vaikuttamiskampanjan perusteella? Sananvapauttahan kutsutaan perinteisesti välineneutraaliksi perusoikeudeksi.
Poliittista keskustelua voi käydä somealustallakin
Silmiinpistävää nyt puheena olevassa syytteessä on ainakin se, että tapaus vaikuttaa eräänlaiselta peilikuvalta korkeimman oikeuden vuoden alussa kumoamasta, media-alaa laajasti puhuttaneesta ja kirjanakin kuvatusta Johanna Vehkoon kunnianloukkaussyytteestä. Käräjä- ja hovioikeus olivat Vehkoon tapauksessa arvioineet, että viestiä, joka esimerkiksi lehden sivuilla julkaistuna olisi luokiteltu poliittiseksi kritiikiksi ja sananvapauden ydinalueelle, oli Facebookissa julkaistuna pidettävä kunnianloukkauksena. Ne rajasivat sananvapauden alan somessa suppeammaksi kuin mitä sananvapaus journalistisissa tiedotusvälineissä olisi ollut, eli ajattelivat jotakuinkin päinvastoin kuin miltä nyt puheena oleva syyte näyttää. Korkein oikeus sen sijaan linjasi kanavat keskenään samalle viivalle eli vahvisti poliittisen kritiikin olevan poliittista kritiikkiä somessakin.
Julkisuudessa korostui aivan liikaa, että Vehkoon ammatti – tai ehkä oikeammin yksi ammateista – oli journalisti. Kannanottoihin sotkettiin paljon myös kritiikin kohteen omaa tapaa viestiä julkisuudessa ja syyllistyä itsekin sananvapausrikoksiin. Se, missä korkein oikeus lopulta oli eri mieltä alempien oikeusasteiden kanssa, oli kuitenkin nimenomaan eri julkaisukanavien suhde toisiinsa: se vahvisti, että Vehkoolla oli samat oikeudet toimiessaan Facebook-käyttäjänä kuin hänellä olisi ollut työssään journalistina. Ratkaisu oli ilman muuta tärkeä sananvapauden voitto, josta kustantajillakin on hyvä syy olla iloisia. Samalla ratkaisu kuitenkin merkitsi vähintäänkin pientä häviötä ammattimaisen journalismin tuottajille kilpailussa alustataloutta vastaan.
Voiko oikeuden ratkaisuja ennustaa?
Yksityisyyden ja kunnian suojaa koskevaa oikeustilaa on viime vuosina kritisoitu yleensäkin huomattavan paljon. Myös Vehkoon tapaus voimisti osaltaan keskustelua siitä, ovatko tuomiot riittävän ennustettavia ja onko tuomioistuinten asiantuntemus verkon sananvapauskysymyksistä ajan tasalla.
Osa tästä kritiikistä sortuu yksinkertaistuksiin ja sivuuttaa ilmaisujen kontekstin osana rangaistavaa tekoa kokonaan. Sananvapausrikoksia määrittävät aina paitsi käytetyt sanat myös tavat ja tilanteet, joilla ja joissa niitä käytetään. Asioiden valikoitumisessa tutkintaan eli esitutkintaportaassa kynnyksen toki voi helposti uskoa horjuvan, koska juttuja yksinkertaisesti kertyy tutkintaresursseihin verrattuna paljon. Kunniaakin puolustetaan innokkaasti, vaikka käsitykset siitä, mitä kunnia on, erkaantuvat yhteiskunnassa yhä kauemmaksi toisistaan.
Julkaisukanava itsessään ei toki voi olla kovin merkitsevä osa kontekstia, jos välineneutraliteetin periaatteesta pidetään kiinni. Eri medioihin ja eri alustoihin liittyy silti omat toiminnallisuutensa ja ominaispiirteensä, jotka niiden käyttäjät ja yleisöt tuntevat ja ottavat huomioon niitä käyttäessään ja tulkitessaan. Nämä väistämättä määräävät jossakin määrin myös yksityisyyttä ja kunniaa koskevien viestien kontekstia. Vakiintuneilla tiedotusvälineillä tällaisin tekijöihin kuuluvat tyypillisesti esimerkiksi ansaittu uskottavuus ja yleisön verrattain suuri koko, somealustoilla taas yhtäältä kuplautuminen ja toisaalta kuplien välisiä vastakkainasetteluita suosivat algoritmit.
Somemiekkailut tuottavat uutisarvoista tietoa
Lokakuun lopulla uutisoitu kansanedustaja Mikko Kärnän käräjäoikeustuomio tuo sananvapauden sometematiikkaan vielä pari mielenkiintoista ulottuvuutta lisää. Voisiko myös media esittää epäilyksiä siitä, että poliitikot ovat ehkä saaneet kirjoitusapua valiokunnan kuulemalta asiantuntijalta? Ja eroaisiko arvio tuolloin jollakin tavalla tilanteesta, jossa epäilykset esittää kilpailevan puolueen poliitikko omalla sometilillään? Asiantuntijan integriteetillä on totta kai arvonsa, jota harhaankin osunut epäilys voi loukata, mutta kritiikin pääkohde tuskin tässäkään oli asiantuntija itse, vaan ennemminkin apua tarvitseviksi leimatut poliittiset vastustajat. Poliitikkojen perehtyneisyys ja kyky argumentoida joka tapauksessa ovat aihe, joka kiinnostaa ja jonka demokratiassa myös kuuluu kiinnostaa mediaakin. Voi myös ajatella, että hyväksymällä kutsun eduskunnan valiokunnan kuultavaksi kuka tahansa astuu vähintään kyseisen tematiikan rajoissa julkisuuden henkilöksi.
Mielenkiintoinen tekijä on myös somekeskustelun nopea ja interaktiivinen luonne. Toisin kuin paperilehden ilmestymisrytmissä, somealustalla esitettyjen väitteiden todenperäisyys voidaan usein haastaa nopeasti samassa kanavassa. Ainakin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan näkökulmasta tekee mieli kysyä, onko aina välttämätöntä suojella rangaistuksin kunniaa, joka olisi ollut helposti palautettavissa myös keskustelua jatkamalla.
Journalismin etiikan noudattaminen, pyrkimys totuudenmukaisuuteen, ammattimaisuus ja sisällön laatu yleisemminkin tekevät usein virheiden seurauksista rankempia: on kovempi paikka tulla leimatuksi uskottavassa mediassa kuin satunnaisella sometilillä. Tarkistamalla tietoja huolellisesti tulee hankkineeksi ainakin jonkintasoista vastuuta tarkistaa tietoja huolellisesti jatkossakin. Käsiteltäviä aiheita tämän ei kuitenkaan tulisi rajata, vaan sen, mikä on somessa julkista, tulisi aina olla myös ammattimaisen journalismin ulottuvilla.