Tutkijallakin on perusoikeudet
Avoimesta julkaisemisesta on käyty vilkasta keskustelua jo jonkin aikaa. Viimeisin keskustelunavaus on hallituksen esitys uudeksi tekijänoikeuslaiksi, jossa tutkijalta viedään oikeus päättää kirjoittamastaan artikkelista. Keskustelulle leimallista on käsitteiden sotkeentuminen sekä motiivien jääminen varjoon. Suomen Kustannusyhdistys on huolissaan kotimaisesta tiedekustantamisesta ja sen tekijöistä.
Taustalla korkeakoulujen rahoitus
Keskustelun taustalla ovat suomalaisten korkeakoulujen rahoituspulmat. Korkeakoulut kokevat, että iso osa niiden budjeteista menee jättimäisten kansainvälisten tiedekustantajien sähköisten aineistojen lisenssimaksuihin. Vastauksena tähän on eri keinoin ryhdytty ajamaan rinnakkaistallentamisen malleja, joissa suomalaisten korkeakoulujen tutkijat velvoitetaan tallentamaan julkaisunsa erilaisiin tietopankkeihin ja julkaisuarkistoihin, joista muut voivat lukea niitä ilmaiseksi.
Keskeiset käsitteet sekaisin
Avoin tiede ja avoin julkaiseminen ovat eri asioita. Avoin tiede on tieteen kehitykselle välttämättömyys ja tarkoittaa, että tutkimustulokset julkistetaan, jotta ne ovat avoimia kritiikille ja että tulevia tutkimuksia voidaan tehdä niiden pohjalta. Avoin julkaiseminen taas tarkoittaa, että aineisto on kaikkien saatavilla ilmaiseksi. Avoin tiede on ollut vuosisatoja tieteen kantava periaate. Se ei ole edellyttänyt avointa julkaisemista, eivätkä sähköiset alustat ole muuttaneet asiaa.
Kustanne ei ole pelkkä tutkimustulos
Usein argumentoidaan, että koska korkeakoulu maksaa tutkimuksen, niin tulosten pitäisi olla sille ilmaisia. Näin varmasti onkin, mutta tuloksista on pitkä matka ammattitaitoiseen julkaisuun, jonka tekeminen maksaa. Pieni on se joukko, joka esimerkiksi jaksaa lukea hyönteistutkijan kenttätutkimuksen muistiinpanoja ja sen pohjalta kirjoitettua tutkimusraporttia. Sen sijaan aineistosta yhdessä kustantajan kanssa tehty vertaisarvioitu tieteellinen artikkeli tai monografia, jota on markkinoitu, löytää varmasti useampia lukijoita ja vaikuttaa enemmän tieteen etenemiseen.
Kustantamisen idea on hankkia tekijöiltä yksinoikeuksia hyviin aineistoihin, jalostaa niitä, etsiä tarvitsijat ja myydä heille loppujaloste. Ellei aineistoon ole yksinoikeutta ja sama aineisto on jollain tavalla ilmaiseksi saatavilla, on todennäköistä, ettei kustantaja saa tekemiään investointeja takaisin. Vaikka kustantajan tuote olisi selvästi parempi, tyydytään markkinoilla osin silti ilmaistuotteeseen. Suomessa tieteellisten kirjojen ja artikkelien markkinat ovat niin vähäiset, että pienikin ostavan asiakasryhmän supistuminen tekee kannattavan julkaisun tekemisen mahdottomaksi.
Kuka voittaa, kuka häviää?
Jos Suomessa lain nojalla tai muulla tavoin tehdään tutkijalle mahdottomaksi sitoutua kustannussopimukseen yksinoikeudella, hän on tärkeille kansainvälisille julkaisijoille vähemmän kiinnostava tekijä verrattuna ulkomaisiin kollegoihinsa. Julkaisut määrittävät paljon tutkijoiden arvostusta ja uraa. On vaara, että suomalainen tiede jää jälkeen.
Kotimaiset kustantajat eivät enää pärjää supistetuilla markkinoilla. Kustantajille täytyy joko löytyä valtion tukea tai sitten jätetään hyvästit sille, että kotimaisella kielellä voi julkaista ja opiskella tiedettä.
Entä miten käy ulkomaisten tiedekustantajajättien? Menevätkö ne polvilleen, kun Suomessa ryhdytään rinnakkaistallentamaan? Eivät mene. On myös vaikea nähdä, että kustannusjättien tuotteita jätettäisiin hankkimatta ja jäätäisiin kansainvälisen tieteen keskeisen median ulkopuolelle perustamalla tieteenteko omien tutkijoidemme rinnakkaistallenteisiin.
Sen sijaan, että ammuskelemme tieteentekijöitämme ja kotimaisia tiedekustantajia jalkoihin, voisimme lisätä neuvotteluresursseja yliopistoille ja auttaa kotimaisia tiedekustantajia olemaan aitoja kilpailijoita kansainvälisille jäteille – ainakin joillain tieteen alueilla. Tämä on taatusti Suomelle paras ratkaisu.
Suomen Kustannusyhdistyksen kannanotto:
Näkemyksiä suomenkieliseen tiedejulkaisemiseen: Jos vaaditaan avoimuutta, on vaadittava sille ensin rahoitus