Arkistot
02.02.2024
Medialiitto hakee työmarkkinajohtajaa nykyisen johtajan jäädessä eläkkeelle ensi syksynä. Työmarkkinajohtaja vastaa media-alan ja graafisen teollisuuden työmarkkinatoiminnasta ja jäsenpalvelusta.
30.01.2024
Medialiitto on antanut 30.1.2024 työ- ja elinkeinoministeriölle lausunnon hallituksen esityksestä eduskunnalle ulkomaalaislain 72 a §:n muuttamisesta ja ulkomaalaislain muuttamisesta annetun lain 72 §:n muuttamisesta.
29.01.2024
Suomessa sanomalehdet ja koulut ovat tehneet pitkään yhteistyötä. Sanomalehti opetuksessa -toiminta alkoi 60 vuotta sitten – ensimmäisten joukossa koko maailmassa. Alusta saakka koulut ja…
19.01.2024
Medialiitto on antanut 19.1.2024 työ- ja elinkeinoministeriölle lausunnon luonnoksesta valtioneuvoston päätökseksi huoltovarmuuden tavoitteista.
17.01.2024
Strateginen kilpailukyky on EU:n seuraavan kauden keskeinen teema. Sen perustana on reilut sisämarkkinat, mikä media-alan kannalta tarkoittaa tasapuolisten kilpailuedellytysten turvaamista kansainvälisten teknologiajättien kanssa.
04.01.2024
Medialiitto on antanut 3.1.2024 työ- ja elinkeinoministeriölle lausunnon vientivetoista työmarkkinamallia ja sovittelujärjestelmän kehittämistä koskevista hallitusohjelmakirjauksista.
20.12.2023
Euroopan parlamentti ja jäsenmaita edustava neuvosto ovat saavuttaneet alustavan poliittisen sovun komission ehdotuksesta eurooppalaiseksi medianvapaussäädökseksi 15.12.2023.
20.12.2023
Suomen Kustannusyhdistys kannustaa koko kirja-alaa keskustelemaan tekoälystä ja siihen liittyvistä kysymyksistä. Aktiivisuutta tarvitaan myös esimerkiksi kotimaiseen tekijänoikeuslainsäädäntöön vaikuttamisessa, jotta tekoäly nousisi tekijänoikeussääntelyn kehittämisen kärkihankkeeksi.
14.12.2023
Työtehtävien hoitamisesta koituvien oikeudenkäyntikulujen korvaaminen tulisi Medialiiton mukaan säätää työntekijälle verottomaksi. Muuten rohkea ja riippumaton journalismi vaikeutuu Suomessa huolestuttavalla tavalla korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) tuoreen…
05.12.2023
Kestävä kehitys ja ympäristötietoisuus ovat nousseet keskeisiksi yhteiskunnallisiksi ja globaaleiksi teemoiksi. Vastuullisuusraportointi (CSRD) tulee EU:ssa voimaan 1.1.2024 koskien alkuvaiheessa suuryrityksiä, mutta raportointivastuu laajenee vähitellen.…