Kilpailu tasapuoliseksi
Riippumaton, moniääninen media on olennainen osa toimivaa demokratiaa. Media välittää luotettavaa tietoa suomalaisille, varmistaa faktapohjaisen yhteiskunnallisen keskustelun ja lisää kansakunnan resilienssiä informaatiovaikuttamista vastaan.
Kotimaista ammattimaista sisältöä tuottavat mediayhtiöt ovat alisteisessa asemassa suhteessa globaaleihin alustayhtiöihin muun muassa datan hyödyntämisessä ja mainosmyynnissä. Lehtien, kirjojen, oppimateriaalien ja muiden mediasisältöjen tuottaminen rahoitetaan käyttöoikeuksien, tilausten ja mainosten myynnillä. Media-alan tulorahoituksen perusteet kuitenkin horjuvat. Esimerkiksi lehtien digitaalisen tilausmyynnin kasvu ei riitä paikkaamaan painettujen lehtien tilauseurojen laskua. Seurauksena on ammattimaisen journalismin vähentyminen.
Portinvartija-alustoilla, kuten Googlella ja Facebookilla, on pitkään jatkuneen hallitsevan asemansa vuoksi ylivalta sekä kuluttajiin että yrityksiin. Alustajätit vievät reilusti yli puolet digitaalisista mainostuloista tuottamatta itse lainkaan ammattimaista, suomalaista sisältöä. Ne eivät myöskään vastaa sisällöstä.
Mediayhtiöiden kuluttajatulojen ja muiden käyttöoikeustulojen merkitys kasvaa edelleen. Julkisen rahoituksen digitaalisen sisältötoiminnan laajentuminen vaikeuttaa media-alan mahdollisuuksia kerätä käyttöoikeus- ja tilausmaksuja. Yleisradion, kuntien ja kirjastojen sisältöpalvelujen vahvistaminen vaarantaa siten kotimaisen media-alan moniarvoisuutta ja elinvoimaa.
Monipuolinen ja vahva viestintäkenttä turvaa kansallisten kielten ja kulttuurin lisäksi työpaikkoja ja verotuloja.
Ratkaisuehdotuksemme
Parannetaan kotimaisen kustannustoiminnan kilpailuasetelmaa säätämällä kansainvälisiin alustajätteihin sovellettava neuvotteluvelvoite ja riidanratkaisumekanismi ja valmistellaan alustajätteihin kohdistuva kansallinen digivero. Turvataan journalismin asema mainosmarkkinoilla esimerkiksi keventämällä informointivelvoitteita. Varmistetaan sisältöinvestointien kunnioittaminen datan käytön sääntelyssä ja luodaan reilut pelisäännöt alustajättien palveluiden käytölle opetuksessa.
Arvioidaan julkisen palvelun yleisradiotoiminnan rooli osana mediapolitiikkaa ja julkisten varojen käyttöä. Määritetään Yleisradion rahoituksen taso ottaen huomioon yhtiön uusittu tehtävä ja vaikutukset kattavan moniäänisen mediakentän säilymiseen.
Tasapuolistetaan kotimaisen painoteollisuuden kilpailuasemaa keventämällä vapaakappalelainsäädäntöä ja huolehtimalla painetun suorajakelun sallittavuudesta.