Uutiset
19.12.2024
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on antanut määräyksen avoimuusrekisteriin ilmoitettavien taloudellisten tietojen muodostamisesta.
04.12.2024
Neljän Pohjoismaan medialiitot nostivat vapaan toimituksellisen median merkityksen vahvasti esille Strasbourgissa marraskuun lopussa pidetyssä tapaamisessa pohjoismaiden europarlamentaarikkojen kanssa.
03.12.2024
WSOY:n yhteiskuntasuhteiden ja -vastuun johtaja Jenni Haukio ja Lehtisepät Oy:n toimitusjohtaja Sauli Vuorinen on valittu uusina jäseninä Medialiiton hallitukseen kaudelle 2025–2026. Medialiiton syyskokous päätti…
19.11.2024
Hyvää tarkoittava avoimuusrekisteri kääntyy Medialiiton mukaan itseään vastaan, mikäli taloudellisten tietojen ilmoittaminen toteutettaisiin Valtiontalouden tarkastusviraston määräysluonnoksen vaatimalla tarkkuudella.
03.10.2024
Suomalaiset media-alan toimijat auttavat Ukrainan mediaa selviämään talven yli lahjoittamalla sähköpulasta kärsiville toimituksille ladattavia virtalähteitä.
23.09.2024
Medialiitto on käynnistänyt yhdessä muiden Pohjoismaiden medialiittojen ja Bonnierin kanssa avustuskampanjan Ukrainan riippumattomien uutismedioiden tilanteen helpottamiseksi. Ukrainan energiainfrastruktuuri on kärsinyt pahoin Venäjän viimeaikaisissa iskuissa,…
12.09.2024
Parlamentaarisen Yleisradio-työryhmän ehdotus merkitsee vain pientä muutosta valtion yleisradioyhtiön budjettiin. Medialiitto pitää työryhmän esitystä puolueiden ennakkokantoihin nähden laihana kompromissina.
10.09.2024
Medialiitto on toimittanut Euroopan komissiolle 10.9. valtiontukikantelun Yleisradion julkaisemista tekstimuotoista verkkosisällöistä, joilla ei ole Suomea sitovan Euroopan unionin sääntelyn edellyttämää läheistä liityntää Yleisradion liikkuvaa…
17.06.2024
Medianvapaussäädös pyrkii turvaamaan tiedotusvälineiden toimituksellisen riippumattomuuden, moniarvoisuuden ja vapauden Euroopan unionissa. Sääntöjen soveltaminen alkaa vaiheittain marraskuusta 2024 lukien ja pääsääntöisesti elokuussa 2025.
17.06.2024
Suomessa luotetaan uutisiin enemmän kuin missään muussa laajaan kansainväliseen tutkimukseen osallistuneessa maassa.