Uutiset

25.01.2023

Media-alalle tarvitaan osaamista digitaitoihin, monikanavaisuuteen ja kaupallistamiseen

Media-alalle kaivataan osaamista erityisesti digitaitoihin, monikanavaisuuteen ja kaupallistamiseen, selviää joulukuussa päättyneen MediaTyö2030-hankkeen tuloksista. Hankkeessa selvitettiin media-alan osaamistarpeita kyselyiden, työpajan ja haastattelujen kautta sekä luotiin…
01.12.2022

Vesa-Pekka Kangaskorpi jatkaa Medialiiton puheenjohtajana

Mediatalo Keskisuomalaisen konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi jatkaa Medialiiton hallituksen puheenjohtajana vuonna 2023. Medialiiton syyskokous päätti valinnasta 1.12.
04.11.2022

Mediapolitiikka vahvasti esillä valtioneuvoston demokratiatavoitteissa

Mediapolitiikka, moniäänisen ammattimaisen median turvaaminen ja mediakasvatuksen vahvistaminen ovat keskeisesti mukana valtioneuvoston 3.11. hyväksymissä suomalaisen demokratiapolitiikan tavoitteissa 2020-luvulle.
03.10.2022

Irlanti poistaa sanomalehdiltä arvonlisäveron, Viro alensi viiteen prosenttiin

Irlannin hallitus on päättänyt alentaa painettujen ja digitaalisten sanomalehtien arvonlisäveron yhdeksästä prosentista nollaan. Päätöstä perustellaan riippumattomien medioiden tukemisella ja informaation verottamisen lopettamisella.
28.09.2022

Sananvapauspalkinto Gazeta Wyborczalle ja Ukrainan median tukemiselle

Uutismedian maailmanjärjestö WAN-IFRA on myöntänyt vuosittaisen sananvapauspalkintonsa puolalaiselle sanomalehti Gazeta Wyborczalle ja sen säätiön työlle ennen kaikkea Ukrainan median tukemisessa.
01.09.2022

Kustannustoimittajille työehtosopimusratkaisu

Medialiitto on hyväksynyt kustannustoimittajia koskevan työehtosopimusratkaisun. Myös Suomen Journalistiliitto on hyväksynyt ratkaisun.
23.08.2022

Luotettavaa tietoa suomalaisille – Medialiiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2023–2027

Luotettavan tiedon tuottaminen suomalaisille sekä journalismin että kirjojen ja oppimateriaalien kautta on kantava teema Medialiiton tavoitteissa hallitusohjelmaan 2023–2027.
19.08.2022

Maria Krans-Bredenberg työmarkkina-asiantuntijaksi Medialiittoon

Medialiiton työmarkkina-asiantuntijaksi on nimitetty oikeustieteen maisteri Maria Krans-Bredenberg. Hän aloitti tehtävässä 18.8.2022.
28.06.2022

Puhelinmyynnin vaikeuttaminen uhkaa kaventaa mediatarjontaa

Eduskunta hyväksyi 27.6. hallituksen esityksen kuluttajansuojalain muuttamiseksi. Se sisältää kirjallisen jälkivahvistusvaatimuksen kaikkeen puhelinmyyntiin 1.1.2023 alkaen. Medialiiton ajama poikkeus lehtitilauksille ei mennyt läpi.
20.06.2022

Komissio voi avata Yle-kantelun tarvittaessa uudelleen

Euroopan komissio on päättänyt Medialiiton kesäkuussa 2017 jättämän Yleisradion tekstimuotoisia sisältöjä koskevan valtiontukikantelun käsittelyn. Kantelun johdosta tehty Suomen yleisradiolain muutos tulee voimaan 1.8.2022.