Terhi Salonpää Medialiiton työmarkkinajohtajaksi
Oikeustieteen maisteri Terhi Salonpää on nimitetty Medialiiton työmarkkinajohtajaksi 19.8.2024 alkaen. Salonpää siirtyy Medialiittoon Palvelualojen työnantajat Paltan neuvottelujohtajan tehtävästä.
Salonpää on vastannut Paltassa viestintä-, kulttuuri- ja teknisiä palveluja koskevan sektorin työehtosopimusneuvotteluista ja jäsenpalvelusta vuodesta 2021. Sitä ennen hän on toiminut työmarkkina-asiantuntijana Paltassa ja Henkilöstöpalveluyritysten liitossa.
”Olen äärimmäisen innostunut tulevasta tehtävästäni, jonka myötä pääsen vahvistamaan media-alan yritysten työmarkkinapoliittista edunvalvontaa. On erittäin tärkeää, että media-alalla toimivien yritysten toimintaedellytyksiä kehitetään samaan aikaan, kun ala on suuressa murroksessa”, Salonpää korostaa.
”Olemme erittäin tyytyväisiä, että saamme osaavan ja kyvykkään johtajan jatkamaan pitkäaikaisen työmarkkinajohtajamme ansiokasta työtä yhdessä asiantuntevan työmarkkinatiimimme kanssa. Odotan innolla yhteistyön alkamista”, Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg toteaa.
Medialiiton työmarkkinajohtaja Elina Nissi jää eläkkeelle syyskuussa 2024.
Lisätiedot:
Jukka Holmberg, p. 040 735 1690
Terhi Salonpää, p. 040 771 0228
Kuva: Palta ry